EtusivuTervetuloa jälleen kesäiseen kuopioon!
Animecon järjestetään nyt toista kertaa Kuopiossa ja jo kymmenettä kertaa Suomessa. Tapahtuma on suunnattu kaikille animesta, mangasta ja muusta Japaniin liittyvästä kiinnostuneille, niin nuorille kuin vanhoillekin. Päihteetön tapahtumamme on ikärajaton* ja rennon hyväntuulinen. Tänne saa tulla esittelemään cosplay-pukujaan, viettämään aikaa samanhenkisessä porukassa, lueskelemaan suuren manga-kirjastomme antia, pelaamaan, tekemään löytöjä mainioille myynti- ja taidekujapöydille sekä tietenkin seuraamaan mitä laadukkainta ohjelmistoa. Luvassa on niin puheohjelmia, kilpailuja, esityksiä, työpajoja sekä kahdet iltabileet. Myös vuoden 2012 Animeconin jymymenestys, Anime-konsertti, palaa entistäkin komeampana ja pidempänä!
* Tietyillä ohjelmanumeroilla voi olla ikärajat tai -suositukset.
Aika ja paikka
Animecon X järjestetään vuodelta 2012 tutuissa tiloissa: Kuopion Musiikkikeskuksella ja Kulttuuriareena 44:ssä. Tapahtuman ajankohta on 13.-14.7.2013 eli heinäkuun toinen viikonloppu. Meidät löytää myös Facebookista, Twitteristä, Anikin foorumeilta sekä Irc-Galleriasta.
|